Tervetuloa pienen käsityöyrittäjän ateljeepuotiin! Täältä löydät yksilöllisiä, suurella antaumuksella ja rakkaudella tehtyjä asustekoruja kaikkiin elämäsi tilanteisiin.


Hei! Jos rakastat koruja, värejä ja yksilöllisyyttä, olet saapunut juuri oikeaan paikkaan!  Olen tämän pienen ateljeen 'pyörittäjä' Kaisa Reetta ja toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi!

Lankesin korujen vietäväksi yli kymmenen vuotta sitten. Olen opiskellut ja oppinut itsekseni erilaisia korutekniikoita - ja keräillyt samaan aikaan maailmalta mitä erilaisimpia materiaaleja, jotka ajan oloon muuntuvat yksilöllisiksi, kauniiksi koruiksi. Joku saattaa muistaa minut Korun aika -blogista, joka jäi muutama vuosi sitten 'määrittelemättömälle tauolle'. Korujen tekeminen on tuosta kuitenkin jatkunut ja innostus uuden oppimiseen ja erilaisiin kokeiluihin tuntuu yhä vain kasvavan. Huhtikuussa 2022 päätin vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja perustin oman toiminimen.

Tällä hetkellä olen innostunut etenkin helmikirjonnasta, jossa koru tehdään ommellen jopa vain noin yhden millimetrin kokoisista helmistä. Työ vaatii tarkkuutta ja pitkäjänteisyyttä, mutta pitkä prosessi tuo tekijälleen jokaisen korun kohdalla ihmeellisen suurta iloa.  Toinen innostuksen kohteeni on soutache-kirjonta, jolla silläkin voi luoda hyvin näyttäviä ja kauniita asustekoruja. Teen koruja myös muilla menetelmillä, muun muassa hopeapunonnalla. Yhdistän koruihini myös aitoja korukiviä ja säihkyviä kristalleja. Kaikki käyttämäni materiaalit, aina helmistä metalliosiin ja kristalleista korukiviin, ovat laadukkaita ja tunnettujen valmistajien tuottamia. Löydät lisätietoa korujeni materiaaleista klikkaamalla tätä linkkiä.

Niin, Innostun hyvin helposti uusista asioista.  Rakastan värejä, kukkia, hyviä tarinoita ja erilaisia taidesuuntauksia, joista tällä hetkellä puhuttelevat erityisesti barokki, renessanssi ja art nouveau.  Ihailen muun muassa Frank Lloyd Wrightin ja Rene Laliquen lasitaidetta, kotimaisia (lasi)taiteilijoita unohtamatta.  Innostun yhtä lailla Suomen kultakauden taiteesta kuin ultramodernismistakin, aivan päivästä ja fiiliksestä riippuen.  Nämä kaikki vaikutteet varmasti näkyvät pienen ateljeeni puolella. Se, että teen kaikki korut yksitellen, antaa minulle vapauden kokeilla uusia juttuja milloin vain haluan. Voit siis löytää ateljeepuodistani hyvin erikoisia ja uniikkeja koruyksilöitä.  Kaikki kokeilut eivät suinkaan päädy puodin puolelle, ainoastaan toimivimmat ideat saavat päivänvalon.

Värien ja valon vahva keskinäinen yhteys on teema, josta olen ollut kiinnostunut lapsesta saakka. Yhdestä ainoasta, auringon kultaamasta vesipisarasta saatoin lapsena löytää kokonaisia uusia väri- ja muotomaailmoita. Kaleidoskoopin jatkuvasti muuttuvat värikkäät kuviot saivat nekin mielikuvitukseni lentoon.  Ja tietenkin itse luonto on antanut minulle loppumattomasti pieniä, mutta niin tärkeitä valon ja ilon hetkiä, joita saatan muistella ja makustella vielä vuosienkin kuluttua. Nämä luonnon keskellä viettämäni voimahetket  tuovat arkeeni iloa, toivoa - ja juhlaa. Valo muuttaa maisemaa ja samalla auttaa minua näkemään asioita selvemmin ja joskus jopa vaihtamaan näkökulmaani aivan uudeksi. Tätä valon ja värien huumaavaa voimaa pyrin ammentamaan ympäröivästä luonnosta (ja muistakin asioista) niin paljon kuin vain kykenen. 

Näistä lähtökohdista syntyvät myös koruni, joissa värit ja valon leikki ovat suuressa osassa. Läpikuultavuus, keveys ja ilmavuus ovat avainsanoja etenkin kevään, kesän ja alkusyksyn koruissa. Materiaaleina juhlivat silloin lasi, keveän sävyiset korukivet ja kristallit. Syksyn mittaan koruihin ilmaantuu myös vahvempia, sydäntä lämmittäviä opaakkeja sävyjä. Valo kulkee tällöinkin mukana - nyt vain eri muodossa.  Ja joulua kohti kulkiessamme sukellan ateljeessani Talvisiin tarinoihin...

******

Useat koruni ovat täysin uniikkeja, eli niitä on saatavilla vain yksi ainoa kappale tai korupari. Suunnitelmissa on kuitenkin tehdä myös pienimuotoisia korusarjoja, joiden mallit eivät muuntele. Näihin sarjoihin kuuluvia koruja teen tilauksen perusteella, ja tällöin voin ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon myös tilaajan yksilöllisiä väritoiveita. Kun näitä korusarjoja ilmestyy puotiin ja haluaisit tehdä tilauksen, otathan minuun  yhteyttä sähköpostilla  info@ateljeekaisatirkkonen.fi

Puhevammastani johtuen voit olla minuun yhteydessä puhelimitse joko tekstiviestitse tai Whatsapp-viestillä numeroon 0505620520. Ota vain rohkeasti yhteyttä, mikäli sinulla on mielessäsi jotakin koruihini liittyvää kysyttävää tai ehdotettavaa!


Kauniita koruhetkiä toivottaen, Kaisa Reetta