Ilahduta ystävänpäivänä!

20.01.2024

Ystävänpäivään on vielä muutama viikko aikaa, joten nyt on vielä hyvin aikaa miettiä, miten ilahduttaa rakkaita ystäviä ja perheenjäseniä!

Valentinen päivänä ystäviä on lupa lahjoa! Kortit, kukat, suklaa ja korut kuuluvat perinteisiin lahjoihin, ja ne toimivatkin mukavana keinona ilmaista tunteita ja tehdä päivästä erityinen. Lahjan ei kuitenkaan aina tarvitse olla tavaraa, sillä myös aineettomat lahjat ja/ tai ajan antaminen, yhteinen tekeminen ja aidosti läsnä oleminen toimivat ilon tuojina ja ystävyyden viestinä. Myös pitkä, antaumuksellinen puhelinkeskustelu voi toimia kuin taika - varsinkin, jos et ole ollut pitkään aikaan yhteydessä sinulle tärkeään, mutta jostakin syystä kaukana olevaan ystävään.

Kun valitset ystävänpäivälahjaa, voit ottaa huomioon ystäväsi mieltymykset ja kiinnostuksen kohteet. Näin lahja saa henkilökohtaista merkitystä, onpa kyse sitten tavaralahjasta tai aineettomasta lahjasta. (Juttu jatkuu alla.)

Itse tehden - aikaa antaen

Leivo pullaa, tee ruokaa, kudo! Tee ystävällesi lahja, josta hän tietää, että olet ajatellut juuri häntä lahjaa tehdessäsi. Paras lahja voi olla myös se, että annat hänelle aikaasi myös muuten: lumityöt, kaupassakäynti, viikkosiivous tai lastenhoito ovat monelle ystävälle kullan arvoinen lahja. Sellainen voi toisaalta myös kiireetön kahvitteluhetki rupattelun merkeissä.

Ystävänpäivän lahja voi myös olla elämyslahja, kuten liput konserttiin tai teatteriesitykseen, tai rentouttava päivä kylpylässä. Elämyksiä saa toki myös melkein ilmaiseksi, esimerkiksi luontoretkillä, museokierroksella tai kotisohvalla elokuvailtaa viettäen. Rajana on vain mielikuvitus!

Kukkia, kukkia!

Yksi klassisimmista ystävänpäivälahjoista on tietenkin kukka tai kukkakimppu. Kukat välittävät kauniisti ajatuksia ja tuovat iloa ja väriä ystävän päivään. Ruusut ovat perinteinen valinta, symboloivathan ne rakkautta ja kauneutta, mutta voit myös valita muita kukkia ystäväsi mieltymysten mukaan. Yhdistämällä erilaisia kukkia ystäväsi lempiväreissä, voit luoda uniikin ja persoonallisen kimpun, joka heijastaa ystävyytenne erityislaatua ja samalla ystäväsi makua. Miksipä kukkalahja ei voisi olla myös kestävä ruukkukukka tai viherkasvi? Entäpä miltä kuulostaisi pussillinen kukkien siemeniä, joiden lajin piilotat ystävältäsi - kasvettuaan ja kukkaan puhjettuaan ne olisivatkin varsinainen 'kukkayllätys'!

Voit halutessasi hiukan hifistellä ja muistella myös kukkien värien merkityksiä!

Kuvakirja yhteisistä seikkailuista

Persoonallinen lahja on myös valokuvakollaasi tai valokuvakirja yhteisistä muistoista. Tämäntyyppinen lahja on muistuttaa ystävääsi yhteisistä hetkistänne - ja mikä parasta: hän tietää, että olet tehnyt lahjan itse, tai ainakin laittanut aikaasi kuvien valintaan ja teksteihin. Voit lisätä mukaan hauskoja yksityiskohtia, matkamuistoja tai pieniä muistoesineitä, jotka tekevät lahjasta erityisen henkilökohtaisen.

... Kuka voisi vastustaa herkkuja?

Mieti tätä: ihana herkkulahjakori, joka sisältää ystäväsi suosikkiherkkuja ja makeisia. Voit valita tai kerätä itse lahjakorin erilaisista leivonnaista, suklaasta, juustoista ja/tai muista herkuista. Tai voit pakata koriin tai laukkuun herkkuja, joista tiedät kummankin teidän pitävän ja kutsua ystäväsi talviselle piknikille vaikkapa nuotion ääreen, taikka hiihto- tai kävelylenkille. Reippaan ulkoilun jälkeen ruoka maistuu tavallistakin paremmalta.

...Ja kuka voisi vastustaa koruja?

Korulahjan valintaan vaikuttavista asioista olenkin kirjoittanut ihan oman bloginsa: Taikaa lahjahetkiin - Pieni opas korulahjan hankintaan. Tärkeitä muistettavia juttuja tässä ovat esimerkiksi lahjan saajan omat mieltymykset, yhteiset muistot, tyyli ja korun käyttötarkoitus. Koru on parhaimmillaan hieno viesti lahjan antajalta lahjan saajalle, siksi sen valintaan kannattaa paneutua!