Helmikuun onnenkivi ametisti

07.02.2024

Helmikuussa syntyneiden onnenkivi on mystisiä violetin sävyjä heijasteleva ametisti.

Kiviterapiassa ametisti yhdistetään sisäiseen rauhaan ja korkeaan henkiseen energiaan. Se luo ympärilleen rauhaa ja karkoittaa kielteisyyttä. Ametistin sanotaan toimivan apuna myös riippuvuuksista irti pääsemisessä. Tähän ominaisuuteen viittaa kreikankielinen sana amethystos, jonka sananmukainen merkitys on 'ei humalassa'.

Kiven sanotaan olevan erityisen hieno meditaatiokivi, sillä uskomusten mukaan se on yhteydessä päälaella sijaitsevaan, kehon seitsemänteen energiakeskukseen eli kruunusakraan, jonka kautta puolestaan luodaan yhteys universaaliin, jumalalliseen elämänenergiaan. Ametisti luo tyyneyttä ja rauhaa – sen läsnäolo luo uskomuksen mukaan tilan, jossa on hyvä unelmoida ja luoda uutta. Ametistissa on voimaa: Siitä pitävät henkilöt ovat usein voimakkaita persoonia, tietynlaisia 'oman tiensä kulkijoita, vähän seikkailumielisiäkin.


Ametistin geologiaa

'Maanpäällisiltä' ominaisuusiltaan ametisti on yksi läpikuultavan kvartsin muunnoksista. Sen väri on peräisin muun muassa kvartsiin joutuneista raudan ja muiden metallien yhdisteistä. Ametistin väri vaihtelee laventelista hentoon tai voimakkaaseen violettiin. Myös harvinaista vaaleanpunaista sävyä on löydetty. Ametistin kovuus on 7 Mohsin asteikolla. Suhteellisen kovana materiaalina se soveltuukin erityisen hyvin erilaisiin koristekaiverruksiin ja korukiveksi. Yksittäisen kiven väriskaala voi vaihdella hyvinkin paljon, niin että halutuinta tummaa violettia väriä esiintyy vain kiven pintaosissa. Tämä tekee ametistin työstämisestä usein hieman haastavaa.


Ametistia on rakastettu korukivenä jo kauan

Ametistia on käytetty koru- ja koristekivenä jo tuhansien vuosien ajan. Muinaiset egyptiläiset valmistivat kivestä taidokkaita kaiverruksia esimerkiksi skarabeen eli pyhän pillerinpyörittäjän muotoon. Näin syntyneet skarabeet voitiin yhdistää painaviin ametistihelmikaulanauhoihin tai käyttää muulla tavoin kantajaansa suojaavana amulettina. Rooman valtakunnassa ametisti suojasi kantajaansa viinin jumalan, Baccuksen vahingollisilta vaikutuksilta. Juhlissa nähtiinkin tuohon aikaan varmasti monen moniaita ametistista tehtyjä koruja ja muita amuletteja!

Keskiajalla ametisti oli suosittu kivi hallitsijoiden valtaa symboloivissa esineissä ja tarinan mukaan jopa Pyhä Valentinus kantoi sormusta, jonka ametistiin oli kaiverrettu kubidon kuva. Pitkään ametistia pidettiin rahallisesti mitaten yhtä arvokkaana materiaalina kuin timanttia. Kivi tulikin tästä syystä laajemmalti käyttöön vasta sen jälkeen, kun yhä uusia ametistiesiintymiä alkoi löytyä.


Ametistin väri

Ametistin mystinen violetti liitetään väriterapiassa henkisyyteen ja viisauteen. Historian saatossa väri on liitetty korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan ja sitä saivatkin käyttää vain tähän luokkaan kuuluvat. Bysantissa ja Rooman valtakunnassa violetti olikin yksinomaisesti vallanpitäjien väri.

Harvinaista tyrian purplea tuotettiin nykyisin miltei sukupuuttoon kuolleiden purppurakotiloiden kuorista. Värin arvon tiedetään olleen verrannollinen kultaan. Ei siis ihme, ettei violettia väriä ollut kaiken kansan saatavilla. Purppurakotiloiden vähentyessä väriä alettiin tuottaa muun muassa erään jäkälän voimin. Sittemmin violettia on onneksi alettu tuottaa muilla keinoilla.

Yhä vieläkin erityisesti tummavioletti mielletään valtaan, kuninkaallisuuteen, erikoisominaisuuksiin, mystisyyteen, intuitioon, luovuuteen ja mielikuvitukseen. Väriin liittyy myös vahva mielikuva luksuksesta ja hyvästä laadusta.

Vaaleammat violetin sävyt taas mielletään enemmänkin pehmeiksi ja romanttisiksi.

Tuntemattoman sanailijan mukaan 'Kaikki muut värit ovat 'vain värejä', mutta violetilla on sielu.'


Kuukauden onnenkivet:

Joulukuun onnenkivi turkoosi

Tammikuun onnenkivi granaatti

Maaliskuun onnenkivi akvamariini

Huhtikuun onnenkivi timantti ja vuorikide

Toukokuun onnenkivi akaatti ja smaragdi

Kesäkuun onnenkivi helmi ja kuukivi


Lisätietoa korukivistä:

Lumoavat korukivet osa 1

Lumoavat korukivet osa 2